maanantai 10. huhtikuuta 2017

It's a new Lens Baby!

"Juhlakuukausi" saatu päätökseen ja mitä onnistuneimmat synttäribileet kruunasivat tämän kaiken.
Yksi synttärilahjoista oli veljeltäni saatu Lensbabyn Twist objektiivin. Paketin avattuani olin ihan fiiliksissä. Twist objektiivi nimensä mukaan blurraa ja kiertää taustan, jotta kuvatta kohde tulee entistä enemmän esille. Tausta saattaa näyttää silmissä jopa hieman pyörryttävältä. Olen pikaisesti ehtinyt testata objektiivia, enkä malta odottaa kesäisiä vihreitä taustoja joiden kanssa lenkkiä objektiivin avulla. Objektiivin ominaisuudet tulevat parhaiten esille juuri henkilö- ja eläinvalokuvauksessa kun tekstuurinen tausta sopivan pitkällä etäisyydellä. Liikekuvauksessa Twisti ei ole omiaan, sillä siinä ei ole automaattitarkennusta, mutta muotokuviin siis mitä toimivin väline. En malta odottaa että pääsen leikkimään tällä lisää!

Tästä ensimmäiset kuvat iltapäivälenkiltä:


Muun kameravarustukseni löydät täältä.

2 kommenttia:

  1. Onpa hauska lisä kuviin.:) Kesäiset kukkataustat voisi olla hauskoja kuvata tällä linssillä.:D

    VastaaPoista